Kaikkea paitsi kansantansseja

Sain inspiraation tähän blogiin kirjoituksesta, jossa näyttelemistä harrastanut kirjoittaja kokeili improvisaatiota. Siinä kaikelle sanotaan joo. Virheitä ei ole, vaan muiden ideat viedään kyseenalaistamatta eteenpäin. Kaikki hyväksytään. Treeneissä oli kuulemma (ja epäilemättä) hillittömän hauskaa ja uskomattoman positiivinen ja hyväksyvä ilmapiiri.

Olen huomannut olevani aikalailla muutosvastarintainen tyyppi. Sanon ensin kutakuinkin kaikelle ensin ei. Vähän aikaa asiaa sulateltuani saatan muuttaa mieleni, tai sitten en. Usein kuulee sanottavan, että ihminen ei kadu tekemiään asioita, vaan niitä, mitkä on jättänyt tekemättä. Haluan vähentää kaduttavien asioiden määrää ja opetella sanomaan joo.

Kaksikymppisenä vielä tuntui, että elämässä ihan mikä tahansa oli mahdollista. Vuosien kuluessa kyynisyys on ensin ollut satunnainen vierailija, nykyään se tuntuu asettuneen meille pysyvästi asumaan. Haluaisin päästä tuosta asunnonvaltaajasta eroon, saada taas edes vähän kiinni siitä taianomaisesta kaikkivoipuuden tunteesta. Ennen kaikkea haluaisin välittää lapsilleni kokemuksen, että heistä ihan oikeasti voi tulla mitä vain. No okei, melkein mitä vain. Että mitä vain voi oppia ja kaikkea kannattaa kokeilla. Kaikkea paitsi kansantansseja ja sukurutsaa.